50. 10 asiaa, jotka opin muutettuani Espanjaan

Kun muutin Espanjaan, olin 26-vuotias (2007). Toisin sanoen: olin innokas ja täynnä seikkailunhalua – ja samalla hämmentävän naiivi! En tiennyt maan yhteiskunnasta ja kulttuurista juuri mitään, mutta kaikesta selvittiin joko tuurilla tai muiden ihmisten hyvästä tahdosta. Nyt, 45-vuotiaana, kokoan yhteen kymmenen tärkeintä oppia, jotka Espanjaan muutto on minulle opettanut.

Olen asunut Espanjassa melkein 19 vuotta, ja vaikka nyt elämä on kaikin puolin kohdillaan, niin aina se ei ole ollut niin. Todellakaan.

Olen hakannut päätäni seinään ja itkenyt turhautumisesta lukemattomia kertoja, mutta kaikesta on aina selvitty. Nyt, kun katson taaksepäin, alkaa hahmottua isompi kuva: vuosien varrella koettu ylä- ja alamäkien vuoristorata on jotain, mitä osaan vihdoin sanottaa. Ja ennen kaikkea: antaa sille jonkinlaisen merkityksen.

Haluan nyt puristaa kaiken tämän kokemuksen timantinkoviksi elämänviisauksiksi – opeiksi, joita kannan mukanani ja jotka haluan aikanaan opettaa myös omalle lapselleni.

Ulkomaille muutto on vetänyt minut nöyräksi. Olen joutunut pärjäämään toisaalta täysin omillani ja toisaalta niillä työkaluilla, verkostoilla ja vähäisillä avuilla, joita uusi maa on kulloinkin tarjonnut. On sanomattakin selvää, että äidille soitto ei auta siinä kohtaa, kun pitäisi osata jättää espanjalainen veroilmoitus ensimmäistä kertaa!

Niinpä kaikki on täytynyt selvittää itse. En tiennyt tänne muuttaessani esimerkiksi, mikä on NIE-numero – ulkomaalaisen henkilötunnus – tai miten se haetaan. En tiennyt myöskään, miten pääsen julkisen terveydenhuollon piiriin, miten verot maksetaan tai mikä oma veroprosenttini mahtaa olla. (Espanjassa ei ole verokorttijärjestelmää.)

En tiennyt Espanjasta tai maan käytännöistä oikeastaan mitään, mutta sen tiesin, että olin juuri minulle oikeassa maassa! Niinpä luotin melko sokeasti siihen, että opin kyllä kaiken aikanaan.

Kaikki kunnia omalle naiiviudelle ja lapselliselle innokkuudelleni, joiden varassa tänne tulin. Oma into ja usko huomiseen suojasivat minua monelta kolhulta! Jos olisin tullut tänne asenteella “katsotaan nyt, onko tämä Espanja minua varten”, olen melko varma, että olisin jossain vaiheessa luovuttanut.

Todellisia epätoivon hetkiä ja itkukohtauksia elettiin varsinkin ensimmäisen vuoden, parin aikana – ja myöhemminkin. Mutta yhdestä asiasta olin aina varma: takaisin Suomeen en aio palata. Niinpä jatkoin oman uoman etsimistä täällä Espanjassa ja oman näköisen arjen ja elämän rakentamista – kaikesta alkutaipaleen tuskailusta huolimatta.

Ja nyt ollaan tässä hetkessä. Kaiken koetun ja opitun jälkeen tuntuu, että matkaan on tarttunut joukko melko tiukkoja elämänoppeja. Tänään haluan jakaa niistä kymmenen.

Koen oppineeni nämä asiat nimenomaan Espanjaan muuton kautta, sillä paikalliseksi kasvaminen toisessa maassa ja todellinen integroituminen uuteen ympäristöön on valtava urakka. Se vaatii oman identiteetin metamorfoosin, eikä se ole tuskaton.

Toisaalta: päivääkään en vaihtaisi pois!

Ja ihan ensimmäinen oppi, jonka haluan jakaa, on myös se, jonka jouduin itse oppimaan täällä kaikkein ensimmäisenä.

10 oppia Espanjaan muutosta

Oppi numero yksi on tämä: Kun ei ole turvaverkkoja, täytyy luottaa itseensä. Tämän voisi sanoa myös näin: kun muuttaa ulkomaille, itsevarmuus kasvaa valtavasti.

Kerroinkin jo alussa monin esimerkein, miten en oikeasti tiennyt tästä maasta mitään tänne muutettuani. En osannut hankkia edes yksinkertaista bussikorttia, joten kysyin neuvoa ihmiseltä, jonka huomasin seisoskelevan aamuisin samalla pysäkillä. Bussikortti olikin todennäköisesti ensimmäinen paikallinen hankinta.

Saavutus kuulostaa ehkä vähäpätöiseltä, mutta siitä lähtien koko ensimmäinen vuoteni oli uusien pienten ja suurten asioiden selvittelyä. Etenin asia kerrallaan.

Ja koska olin päättänyt tulla paikalliseksi – keinolla millä hyvänsä – halusin hoitaa kaiken itse. Juoksin virastosta toiseen sanakirja kainalossa, sillä siihen aikaan ei ollut älypuhelimia tai Google-kääntäjiä apuna.

Eteen tuli lukemattomia tilanteita, joissa olin täysin pihalla. Häpesin omaa vajavaista kielitaitoani ja turhauduin, kun jollain byrokratian luukulla kävi ilmi, että minulta puuttui vielä yksi kopion kopio, leima tai paperilappu, joka piti hakea toisesta virastosta.

Mutta joka ikinen kerta, kun sain jonkin asian hoidettua itse, koin huumaavan onnistumisen tunteen. Ajattelin: minähän pystyn tähän. Ja lopulta: minä pystyn mihin vain.

Kun asiat alkavat sujua vieraalla maaperällä ja vieraalla kielellä, aivoissa tapahtuu jotain kummallista. Euforia on todellinen, ja vaikka en silloin ensimmäisenä vuonna sitä vielä ymmärtänyt, se rakensi valtavaa itseluottamusta – itseeni, omiin kykyihini ja jopa maailmaan.

Olisi ollut ihanaa voida pyytää apua vaikka omilta vanhemmilta, mutta vieraassa maassa, jossa ei tunne ketään eikä osaa kieltä, sitä mahdollisuutta ei yksinkertaisesti ole. Ja kun asiat on pakko selvittää alusta loppuun itse, ne myös kummallisesti aina selviävät – ennemmin tai myöhemmin.

Samalla kasvaa ihan hullu itsevarmuus. Kun on tarpeeksi monella virastoluukulla joutunut pitämään aivot ylikierroksilla, koska sitähän se on – loputonta skarppaamista – alkaa tapahtua jotain yllättävää: yhtäkkiä mikään ei enää tunnu mahdottomalta.

Toivoisin, että jokainen saisi kokea tällaisia onnistumisen tunteita! Sillä vaikka jokin uusi asia pelottaisi tai tuntuisi liian vaikealta, sanoisin tämän: jos joku toinen ihminen osaa tehdä sen – oli kyse ulkomaille muutosta, yrityksen perustamisesta tai mistä tahansa suurelta ja kaukaiselta tuntuvasta asiasta – kyllä sinäkin pystyt!

Kuuntele koko podijakso, niin tiedät, mitkä 10 oppia Espanjaan muutosta ovat nykyään kuin elämäni selkäranka.

Löydät jakson Spotifysta: 50. 10 asiaa, jotka opin muutettuani Espanjaan

Seuraa podcastia Instagramissa: Arkea ja aurinkoa

Anna palautetta: Palautelomake

Jaa jakso myös kaverille tai perheenjäsenelle, joka on kiinnostunut Espanjasta!