top of page
Kaikki jaksot
Alta löydät kaikki ilmestyneet jaksot blogin muodossa. Voit navigoida jaksoja myös kategorian mukaan.


42. Mañana-kulttuuri kertoo mielen joustavuudesta, sanoo toimittaja Maija Salmi Barcelonasta
Vuonna 2008 Espanjaan ensimmäisen kerran muuttanut Maija Salmi ei kaihda seikkailuja. Hän on kiertänyt Etelä-Amerikan vankiloissa ja siirtolaisten mukana Meksikossa sekä hengittänyt kyynelkaasua Venezuelassa hallituksen vastaisissa mielenosoituksissa. Nyt nainen asuu Barcelonassa ja raportoi Espanjasta Suomeen Ylen kirjeenvaihtajana. Kirjailija ja toimittaja Maija Salmi on tuttu monelle Espanjan uutisia seuraavalle suomalaiselle. Hän on Ylen Espanjan-kirjeenvaihtaja, tukikoht
15.10.


40. Katalaanin osaaminen avaa ovia, sanoo Jenni Lipponen Terrassasta
Jenni Lipponen saapui Barcelonaan vuonna 2010 au-pairiksi katalonialais-espanjalaiseen perheeseen. Perheen kahta kieltä puhuvat lapset sekoittivat Jennin pään – hänestä tuntui, ettei hän opi espanjaa eikä katalaania kielten sekamelskassa. Nyt, 15 vuotta myöhemmin, molemmat kielet ovat hallussa, ja Jenni on siitä onnellinen.
1.10.


38. Lapsettomuushoidot Espanjassa – Anna Venejärvi tuli äidiksi monen mutkan kautta
Pitkään Espanjassa asunut Anna Venejärvi oli 39-vuotias, kun hän pääsi ensimmäistä kertaa hedelmöityshoitoihin Madridissa julkisen terveydenhuollon kautta. Takana oli muun muassa vuosi aktiivista yrittämistä sekä tietoisuus oman hedelmällisyyden rajallisuudesta.
17.9.


36. Sini Jaakkonen tunnistetaan Espanjassa kadulla – Suomessa kukaan ei tunne
Sini Jaakkonen on Barcelonassa asuva suosittu sisällöntuottaja. Suomessa häntä ei kuitenkaan tunneta, koska hän luo sisältöä espanjaksi....
3.9.


34. Lahdesta Espanjaan 5-vuotiaana – Emma Rantalainen ei kaipaa Suomeen
Emma Rantalainen on eksoottinen sekoitus espanjalaisuutta ja suomalaista rauhallisuutta. Hän on asunut käytännössä koko elämänsä...
20.8.


32. Espanjassa 25 vuotta asunut Marika Kulju teki matkailusta uran ja elämäntavan
Aina matkailua intohimoisesti rakastanut Marika Kulju otti työstään vuorotteluvapaata vuonna 2000 ja muutti Málagaan opiskelemaan...
6.8.


29. Työkielenä espanja – Maari Lehtoviita Valenciasta kertoo Espanjassa opiskelusta, työskentelystä ja yrittämisestä
Maari Lehtoviita muutti Valenciaan opiskelemaan vuonna 2020. Jo opintojen ohessa hän aloitti työt paikallisella sairaalalla, ja sittemmin...
16.7.


27. Bilbao ja Baskimaa: kirjailija Hanna Lantto avaa ovet baskien kiehtovaan kulttuuriin
Baskimaa-ekspertti Hanna Lantto innostui baskin kielestä euskerasta jo lukioikäisenä, ja into vei hänet opiskelijavaihtoon...
2.7.


23. Riiko Sakkinen, Espanjan kuuluisin suomalaistaiteilija
Kuvataiteilija Riiko Sakkinen kohautti Madridin ARCO-taidemessuilla vuonna 2020 julkaisemalla muotokuvan Espanjan entisestä...
4.6.


20. ”Rescue-koira sopii kenelle tahansa” sanoo espanjalaisella koiratarhalla auttava Teemu Laitinen
Fuengirolassa asuva valokuvaaja Teemu Laitinen viettää osan vapaa-ajastaan paikallisella löytökoiratarhalla. Hänen vastuualueenaan ovat...
14.5.


18. "Lukion espanjasta ei ollut apua Andalusiaan muuttaessa" – Vieraana Anna-Leena Launonen Sevillasta
"Miten voi olla näin ihana paikka", 10-vuotias Anna-Leena ajatteli ensimmäisellä Espanjan-matkallaan ja tiesi, että haluaa muuttaa joskus...
30.4.


16. Vieraana Eeva-Maria Hooli: Tuplarattailla feria-tungokseen ja suurperheen arki Espanjassa
Toimittaja ja kirjailija Eeva-Maria Hooli tekee tällä hetkellä tohtorin tutkintoa Granadan yliopistossa ja pyörittää samalla...
16.4.


14. Vieraana Karla Kivimäki: "Olen espanjalaisempi kuin paikallinen mieheni"
Podcastin ensimmäisenä vieraana on San Pedro de Alcántarassa asuva Karla Kivimäki. Karla muutti Espanjaan parikymppisenä sinkkuna...
2.4.

bottom of page