Kun kuherruskuukausi Espanjan kanssa menee ohi, pintaan voi nousta ikäviä tunteita. Yksinäisyys, ulkopuolisuuden tunne... Tältäkö toiseen maahan muuttaminen tuntuukin?

Kun muuttaa uuteen maahan, niin intohan siinä on päällimmäisenä tunteena. Oman muuttoni alussa kaikki oli mielenkiintoista ja ihanaa, sillä olinhan siellä, missä olin aina halunnutkin olla. Olin vain niin iloinen, että olin vihdoin päässyt aloittamaan unelmieni elämän, vaikka olinkin vasta sen tien alussa ja tiedostin sen.
Mutta mielestäni oli enää kyse vain viikoista tai korkeintaan kuukausista, että elämäni olisi täydellistä: paljon uusia kavereita, täydellinen kielitaito ja tietenkin upea rusketus.
Mutta ei se ihan niin sitten mennytkään.
Kun kuherruskuukausi maan kanssa väistyi, aloin tunnistamaan ikäviä tunteita.
Yksinäisyys ja ulkopuolisuuden tunne. Tunsin itseni usein myös tyhmäksi, kun en pystynyt kommunikoimaan hyvin ja sanoittamaan kunnolla niitä asioita, joita halusin ilmaista.
Mietin monesti, miten paljon fiksumman kuvan antaisin itsestäni, jos nämä espanjalaiset tuntisivat minut äidinkielelläni! Mutta eihän se ole mahdollista, joten oli vain pakko hakata päätä seinään ja sietää ikäviä tunteita.
Mietin monesti, miten paljon fiksumman kuvan antaisin itsestäni, jos nämä espanjalaiset tuntisivat minut äidinkielelläni!
Näitä ylä- ja alamäkä koin päivittäin. Eteenpäin vei se tieto ja varmuus, että joku päivä osaan. Mutta muistan oikein hyvin, miten monena iltana vaan istuin kotona ja itkin, koska aivot olivat niin väsyneet jatkuvasta pinnistelystä.
Jos haluat kuulla tarkemmin tunteista, joita muuttaja kokee, kuuntele koko jakso. Annan jaksossa myös vinkkejä, miten näihin tunteisiin voi varautua ennakkoon, tai miksei myös jälkikäteen.
Kuuntele tästä koko jakso Spotifyssa: 005: Yksinäisyys ja ulkopuolisuuden tunne – tältäkö Espanjaan muuttaminen tuntuu?
Aloittelevana podcastaana arvostan suuresti, jos vinkkaat jaksosta myös kaverille!
Seuraa ja kommentoi Instagramissa: Arkea ja aurinkoa -podcast
Comentarios